Sastamolo - RSB 28.1
Maistuva maalinvoitto Kemin tuliaisina
Paukkupakkasten keskellä pelit jatkuivat lauantaina Kemissä, jossa RSB-Teamiä isännöi Sastamolo Kings. Molemmat joukkueet ovat tällä kaudella napsineet voittoja siihen tahtiin, että ne löytyivät sarjataulukosta sijoilta kaksi ja kolme ennen illan ottelua. Joukkueita erotti vaivainen piste RSB-Teamin eduksi. Syksyllä RSB-Team lapioi kotiottelussaan kemiläisille jauhot suuhun isolla kauhalla lopputuloksen ollessa 9-2.
Pelikello ehti hieman yli minuutin, kun RSB-Team pääsi tuulettamaan johtomaaliaan. Kapteeni Jani Mustonen oli sähäkkänä pallossa kotijoukkueen maalintaustalla, josta nopea kääntö maalinedustalle vieritti pallon puolustajan ja maalivahdin kautta verkkoon. Jyri Kenttälälle syöttöpiste maaliin. Nopea avausmaali toimikin adrenaliiniruiskeen tavoin rovaniemeläisten jäsenissä ja miehet liikkuivat hyvällä sykkeellä ympärikenttää. Kaksinkamppailut kääntyivät järjestäen paremmalla jalalla liikkuneiden vieraiden hyväksi. Ajassa 11.33 RSB-Teamin Jaakko Korhonen oli hereillä maalinedustalla ja taisteli irtopallon maalinperukoille ja tilanteeksi 0-2. Pari minuuttia myöhemmin sai kotijoukkuekin maalihanat auki, kun vast'ikään Sastamoloon siirtynyt ex-ToPV Kimmo Posti siirsi laukauksensa paluupallon ohi RSB-veskari Olli Karvosen. Avauserä oli erittäin vauhdikasta salibandyä, jota edettiin hienoisessa RSB-Teamin komennossa. Kotijoukkueen maalivahti Seppo Forsman olikin täystyöllistetty pitäessään torjunnoillaan joukkuettaan mukana pelissä.
Erätauko näytti tällä kertaa tehneen hallaa RSB-Teamin peli-ilmeelle, sillä niin aneeminen oli lähes koko toisen erän esitys. Ajassa 23.04 Sastamolo tuli tasoihin Postin onnistuessa toistamiseen. 16 sekuntia myöhemmin pallo oli jälleen RSB-maalissa Samuli Metsävainion huiskittua irtopallon pelaajaryppään keskeltä verkon perukoille. RSB-Teamin liike näytti jääneen koppiin, kun jatkuvasti kotijoukkueen pelaajat kirmasivat askeleen edellä. Muutoksia tulostaululle tuli jälleen kotijoukkueen iloksi ajassa 32.04, kun Mikko Mettovaaran kantti painui verkkoon ja tilanteeksi 4-2. Sastamolo oli vienyt toista erää, kunnes ajassa 34.24 hieman pimennossa ollut RSB-Teamin pistelinko Mika Karusaari viimeisteli vastahyökkäyksen päätteeksi tilanteeksi 4-3. Reilu minuutti eteenpäin ja samainen Karusaari toi joukkueensa tasoihin lyömällä pallon ilmasta kotijoukkueen verkkoon. Minuutissa kotijoukkueen johtoasema ja hienoinen momentumhetki oli tyrehdytetty Mika Karusaaren toimiessa kapellimestarina ja RSB-Teamin herättäjänä. Sastamolo sai erän loppuun pelin ensimmäisen ylivoimansa, mutta RSB-Teamin alivoima taisteli hienosti ja erätauolle lähdettiin tilanteessa 4-4.
Kolmanteen erään RSB-Team tuli jälleen vahvasti ja isäntäjoukkue sortuikin jäähyilyyn yrittäessään estää rovaniemeläisten maalintekoaikeet. Perättäiset ylivoimat eivät kuitenkaan tuottaneet toivottua tulosta muutamasta maalipaikasta huolimatta. Toinen ylivoima keskeytyi, kun RSB-Teamin Jaakko Korhonen passitettiin jäähypenkille. Sastamolo onnistuikin ylivoimassaan Kimmo Postin kruunatessa iltansa kolmannella maalillaan. Tällä kertaa RSB-Team tyytyi tappioasemaan vain vajaan minuutin ajaksi, kun Mikael Vähäsarja laukoi terävästi reikäpallon maaliin hyvän pelinkäännön jälkeen. Ajassa 52.43 RSB-Team siirtyi ottelussa 5-6 johtoon, kun pirteästi koko pelin uurastanut Jaakko Korhonen ohjasi tutkaparinsa Pekka Juntusen syötön maalinkattoon. Kotijoukkue karvasi ottelun lopun hyvin aktiivisesti hakien riistoja ja paikkaa tasoitusosumalle. RSB-pelaajat taistelivat kuitenkin hyvin ja vyöryttivät vaarallisia vastahyökkäyksiä kotijoukkueen päätyyn. RSB-maalivahti Olli Karvonen oli myös mies paikallaan ottelun ratkaisuhetkillä ja otti tukun hyviä torjuntoja. Enempää maaleja ottelussa ei enää nähty ja RSB-Team otti maistuvan 5-6(1-2,3-2,1-2) voiton.
Peli aaltoili mukavasti ja molemmilla joukkueilla oli hetkensä ottelussa. Yleisölle ottelu oli varmasti vauhdikas ja mielekäs seurattava. RSB-Team nousi hienosti kahteen otteeseen tappioasemasta tasoihin ja lopulta tärkeään voittoon. Ensi sunnuntaina RSB-Team kohtaa NSB:n Keltakankaalla ja pelissä on jälleen Rovaniemen herruus sekä tietenkin molemmille tärkeät kaksi sarjapistettä. Sinne siis!