RSB - Sastamolo Kings

RSB-Team ei selitellyt eikä silitellyt – Tylyt lukemat tauluun!

Sastamolo Kings Kemistä oli saapunut kauden alkuun Keltakankaalle mittaamaan omaa kuntoaan huonosti alkukaudella kotiparketilla luistellutta RSB-Team:iä vastaan. Kemposta kantautuneiden huhujen mukaan pelaajavalmentaja sekä Mr.Molo Jaakko Kvist oli saanut koko porukkaan ryhtiä ja ennen kaikkea rutosti lisää jalkoja. Myös taktiset kuviot olivat alkaneet kitsastumaan pelaajien muistikorteille.

Kotijoukkueella oli pohjalla kaksi kotitappiota eikä näin huonoa kauden alotusta ole nähty sitten.. niin no ei ole nähty. Sastamolo oli myös kompuroinut Haukiputaan Heitolle kotonaan, joten molemmilla joukkueilla oli haarniskan kiillotuksen paikka.

Ensimmäinen erä näytti jo suuntaa päivän pelille. Ensimmäisten vaihtojen aikana lyötiin taululle 1-0 lukemat aina maalin edessä terävimmillään olleen Mysterio Vähäsarjan toimesta. Toimituksesta vastasi näiden ”syöttöjen” erikoismies Mika Karumaisteri. Viittä minuuttia myöhemmin kävi molojunnulla kylmät. Omista alimpana keskustaan uinut janari veti pannut ja pallon korjasi Jupu Talkkari. Kovassa maalikunnossa oleva Talkkari niittasi päivän ensimmäisensä. Myös Antti LUUsalo niittasi pallon kertaalleen nuottaan, mutta Tuomari Sirkiä näki Luun korkean mailan tilanteessa ja hylkäsi maalin. Videolta tarkasteltuna tilanteesta joku dumari olisi saattanut keskellekkin pallon viiä. Erän lopussa HyvösTommi maksoi jälleen säbäkentän oppirahoja kopauttamalla moloraikkeria mailanvarteen ja kakku jatkui myös toisen erän alkaessa.

Kopissa hiottiin lavat ja rasvattiin pohkeet, jotta meno yltyisi toisessa erässä ja erä olikin selvästi kotijoukkueen. Alivoima kestettiin ja seuraavassa vaihdossa rymisi Beme Juntunen. Väkevä 1-2 tilanteen voitto Jutilta, oikeaa kaistaa kepeä nousu kohti maalia ja pallo aivan vasempaan yläbörsään. Viulutuuletus pääle ja avot. Viisi minuuttinen myöhemmin putosi Killi Heinosen apina parketille vanhan mailan muodossa. Oranssin kuluneen orccinsa kanssa tuskaillut Killi sai lahjan itseltään Jaakko Kvistiltä, joka antoi pallon lavoille ja Killi kiitti ja kumarsi, 4-0. En sitte tiiä, toiko tämä lisävirtaa ex-kikkaraan, mutta seuraavaksi mies nähtiin pytyllä kakkosta istumassa. Molomiehet on näissä keveissä kontakteissa kyllä hyviä. Killin kädet oli pystössä viattomuuden merkiksi jo ennen kontaktia, mutta silti laidan lähellä = 2min jäähyä. Tämän kuittasi Jaakon veli Teemu Kvist, joka teutaroi itselleen kakkosen estämisestä puolta minuuttia myöhemmin. Neli Nelosen käännyttyä ylivoimalle IIkor Kenttälä lähti nostamaan palloa omalta alueelta, jolloin kaks moloa iski kiinni. Mailojen kopsuessa jostain syystä vapari jäi viheltämättä ja IIkorin tavoiteltua palloa takaisin itselleen vierailija lakosi jälleen helpohkon oloisesti 2m ennen laitaa päätyen kuitenkin laitaa päin = 2 min jäähyä. Molo yv:llä nähtiin jotain uutta ja paljon vanhaa. Tästä ei tulosta tullut vaikka mm. Jari Poikela pääsi kokeilemaan pari kertaa ja kyllähän se Tikkalaki omalta paikaltaan yritti, mutta marjat poimi ISI Laakkonen. Loppuerä tanssittiin maalitalkoiden muodossa. Neljässä peräkkäisessä vaihdossa palloa vietiin keskelle. Haki Kyllönen aloitti iskemällä kärpäsen alanurkkaan Patja Luusalon passista. Karu merkkautti oman pakollisensa Capun syötöstä ja Vili Kanki näytti, ei niin terävää, mutta jäätävän tarkkaa rannetta Hakin toimiessa syöttäjänä. Viiminen kihaus merkittiin kuitenkin vierailijoille, joka sai hyvän myllyn aivan erän loppuun kotijoukkueen pelaajien lähinnä ryntäillessä pallon perässä, maalinkiihko silmäluomissa. Tiki Tikkala ampui nopean vaparin RSB vaihtoaition edestä ja Hauber Kurkela niittasi pallon ohi Laakkosen Killi Heinolan ja IIkor Kenttälän katsoessa montut auki. Summeri soi ja erätauolle poistuttiin 7-1 taululla.

Reilujen lukemien ollessa taululla kolmas erä oli kosmeettista pelailua, vaikkakin tässä lajissa ei tämmönenkään johto ole tavoittamaton. Molo kyllä nosti karvausta, mutta sen verran kovemmalla kengällä kotijoukkue oli liikenteessä, ettei karvauksen purku tehnyt tiukkaa missään vaiheessa, tästä iso plussa pakkikalustossa hääränneillä herroille. Erän kääntyessä toiselle kympille Harri Kurkela kavensi vaparitilanteen jälkeisestä sekaannuksesta tilanteeksi 7-2. Myöhemmin Mänty Viljo käräytti viivasta Luun tarjoilusta sekä Jupu Taateli näytti rajua tuuletusta 9-2 maalin päätteeksi.

9-2 lukemat oikeastaan kertovat sen mitä jäi käteen. Kotijoukkue oli huomattavalla jalkaedulla liikkeellä ja pallovarmuus puhui omaa kieltään. Virheitä RSB teki huomattavasti vähemmän kuin Sastis ja tämä näkyi vierailijoiden harmiksi pari kertaa suoraan taululla. Pikkasen oli hohto ravissut Pohjoisen herruuskamppailusta näin selvien lukemien johdosta, mutta asetelmia terotellaan ihan varmasti moloareenalla Kempossa kauden toisella puoliskolla.