RSB-Hatsina
Vierailijoita kaukaa, kaukaa Mikkelin lakeuksilta
Sunnuntai iltana yleisö sai todistaa kiihkeää vääntöä, kun kotijoukkue RSB-Team:n vieraaksi saapui Hatsina Mikkelistä. Hatsina eteni viime kauden Divari karsinnoissa viimeiseen vaiheeseen, jolloin paremmaksi osoittautui Kirkkonummi Rangers, joka katkaisi myös Rollolaisten siivet samoissa karsinnoissa. Nyt panokset kovenivat jo kauden alkuun, kun taistelu käytiin Teho (Suomen) Cupin kahdeksan parhaan joukkoon pääsystä. RSB toimitus oli palannut Aasian kiertueelta, joten raportti hommatkin saadaan käyntiin tästä pelistä lähtien.
Ottelu lähti vauhdilla liikkeelle ja vihollisten bussijaloista ei ollut tietoakaan, vaan Hatsina vastasi heti alusta lähtien kotijoukkueen kovaan tempoon. Ensimmäinen kymppi sisälsi vaarallisia tilanteita molemmissa päädyissä, mutta enemmän pallo tuntui olevan vierailijoiden kenttäpuoliskolla ja nimenomaan kotijoukkueen hallinnassa. Pallon käytyä jo pari kertaa kalkkiviivoilla, vapautti Lubo Korhonen viimein kotijoukkueen ensimmäiset riemunkiljahdukset. Namupassin tarjoili Beme ”Tehocupin syöttökeisari” Juntunen. Maali jäi ensimmäisen erän ainoaksi tilastomerkinnäksi, vaikka vauhti ja tilanteet olisivat voineet poikia enemmänkin maalimerkintöjä. Ottelun dumarikaksikko Ihalainen – Anttila pitivät kuitenkin pelin hyvin näpeissään heti alusta alkaen ja turhat ylilyönnit jäivät loistamaan poissaolollaan.
Toinen erä alkoi ensimmäisen erän merkeissä lievällä kotijoukkueen pallon hallinnalla. Pikku hiljaa vauhti alkoi kasvaa ja kohta sitä oli niin kuin siellä kuuluisassa Monzassa ja kotijoukkueen Miikka ”Haki” Kyllönen joutui turvautumaan hieman kyseenalaisiin otteisiin. Tilanteessa vierailijoilta yksi Hatsina oli kahta Mustanuttua vastaan, jossa Haki otti miehen ja Jani ”Capu” Mustonen korjasi pelivälineen. Haki joutui kuitenkin pytylle ja kotijoukkue sai ensimmäiset maistiaiset Hatsinan ylivoimapelaamisesta. Ylivoima osoittautui kohtuullisen yksipuoliseksi, jossa jokainen paikka haettiin Hatsimaisteri Karri Häkkiselle. Häkkisen keltanen exeli ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ollut oikealla käyrällä, vaan Olli ”Pantteri” Karvonen otti uunissa kopit ja pari kertaa Häkkinen paukutteli pitkin seiniä.
Erän toisella kympillä alkoi tapahtua maalien muodossa. Karkelot aloitti tuttu mies Mika Karusaari. Vanha Wiz oli kaivettu navetan ylälauteilta, koska Karu paukutteli kaksi mailaa päreiksi edellisessä pelissä, mutta hyvin näytti vanhallakin osuvan. MysterioMiksu Vähäsarjan maukkaan teutaroinnin jäljiltä passi tarjoiltiin poikittain takatolpille rynnänneelle Karulle, joka laapoi rystyseltä verkkoihin. Maalin jälkeen Täysnimikaima ennätystehtailija kola Olli Hokkaselle kävi 2 minuutin pytyllä, mutta RSB ylivoima jäi hampaattomaksi. Hieman tämän jälkeen kotijoukkue sai vaparin kohtuu keskeltä. Lopullisen paikan arvonnan ja parin yrityksen jälkeen Capu sai laittaa pallon rauhassa ”pisteelle”. IIkori Kenttälä tanssahteli omat kuviot ja erotti muurin sopivasti, joten Capu antoi laulaa, mutta ristikko kilisi ja yleisö huokaili. Kotijoukkueelle vihellettiin vielä toinen jäähy samaan erään, mutta sekin kestettiin ja seuraavassa vaihdossa oli Lubo jälleen irti. Hyvän hässäkän päätteeksi pallo tuli Killi Heinoselle joka näytti jo kuuluisaa kiertorannettaan, mutta tällä kertaa kypärä viileni ylimääräisiltä kierroksilta ja Killi käänsi loistavalla öögalla Lubolle tyhjiin ohi Hatsina peittojen ja Lubo laapoi takikselta 3-0. Koppimaali tuntui olevan valmis ja erä taputeltu, mutta Mustanutut olivat toista mieltä. Seuraava vaihto ja taas rymisi Hatsina päädyssä. Pallo pelattiin kulmaan Capu Mustoselle joka jatkoi sen pakin tontilta maalin taakse eksyneelle Mände Villelle ja Mände laittoi kuin vanhasta tottumuksesta tolpilta passin sinne rymynneelle Mika ”Karde” Karumaisterille. Karu toimitti kuulan totutun varmasti takanurkkaan ja tauolle poistuttiin 4-0 kotijoukkueen johdossa.
Kolmas erä ei aivan suunnitelmien mukaan alkanut vaan vihollisten Partio teki Petterin muodossa kavennuksen ensimmäiseen vaihtoon Henry Myyryläisen toimiessa alustajana. Pantterin nolla murtui hieman kyseenalaisesti, kun viivoilta toimiteltu laukaus muutti maaliedustalla painineen parivaljakon persuksista suuntaa ja voimaton Pantteri kauhoi tassuillaan tyhjää. Seuraava reilu vitonen tatisteltiin ja haisteltiin mihin suuntaan peli lähtee kääntymään. Hatsinan Myyryläinen päätti ottaa ohjat omiin käsiin tatistelun jälkeen. Kotijoukkueen Richard Jaakkola parkkeerasi ison olemuksensa oman maalin tolpille, johon Myyryläinen törmäsi kovalla vauhdilla. Numero 11 lähti sellasilla tanssiaskelmilla parketilta lentoradalle, ettei tuomarille jäänyt juurikaan tulkinnan varaa. 2 minuuttia, estäminen ja Richard pytylle. Alle minuutti alivoimaa ja pelissä joka paikasta kokeillut Karri Häkkinen pisti vanhanaikaisen ja kavennuksen 4-2. Kokovartaloparran omistanut Petteri Partio keräsi syöttöpinnan itelleen. Viimeisen kympin alkaessa Hatsina kokeili vielä kerran tuomariparin pillin herkkyyttä. Beme meni samalle pallolle vieraskulmaan Hatsinan Tomi Turusen kans. Beme veti Turusen aivan hilloksi pitkin seiniä ja parkettia, sen verran dramaattisesti Turusen pyssy lakosi lattialle. Tuomari paikalle ja Bemelle pikkukakkonen, hyvä ettei enempää pyttyä tullu. Beme naureskeli, kun Turunen korjaili lelujaan. Todellisuudessa Pekka kääntyi jo poispäin vierasjoukkueen pelaajasta, jolle jostain syystä juolahti mieleen hyppiä seinälle ja sitä kautta vielä kaataa kaukalonlaitaa ja pudottaa mailakin kädestä. No läpi meni ja yv:llä koittamaan. Tämä tilanne lähinnä sytytti kotijoukkueen taisteluilmeen äärimmilleen ja alivoima kestettiin helpohkosti.
Hatsina yritti vielä aikalisällä pelastaa nahkaansa ja hyvän kulmavaparikuvion kautta meinasikin kaventaa tilannetta, mutta vaparissa nukkunut Jussi ”prinsessaruusunen” Talikka nappasi jälkitilanteessa pallon ja kirmasi karkuun. Tuloksena jäätävä ranne miltei läpi Hats-Kassari Sami Korhosen. Korhonen loisti paikoittain uuninsa suulla varsinkin kolmannessa erässä, mutta ei voinut mitään Talkkarin tykille. Pakkomainintana tai mainospalana, Jussikin osaa kovan pelin. Toisessa erässä oli Talkkarin koko pelin kohokohta, kun Jussi otti kylkiajelut huomattavasti isomman repun omaavan vihollisen kanssa ja vihulainen lähti poikittain parketille. Tuomari Ihalainen huusi YLÖS YLÖS! ja katsomo osoitti villisti suosiota Jussille. Hyvä Jussi. Ja sitten pelin loppuhetkille, jotka osoittautuivat täysin kosmeettisiksi. Beme Jutila ampui toisesta yrittämästään pallon reppuun kun ensimmäinen Capun tarjoilu ei kelvannut. Lubo huuteli takatolpilla Bemelle, et anna Pekka hattu, mutta Pekka päätti laittaa rystyset valkosiks ja lämätä kaikki mitä löytyy. Antti Luusalo iski myös vielä kuusi sekuntia ennen päätössummeria Hämmentäjä Hännikäisen syötöstä.
Summa summarum. Kova peli kovalla sykkeellä. Hatsinan turmioksi koitui ehkä kuitenkin liian kapea ratkaisumateriaali. Häkkinen on pelimies ja maalintekijä, mutta paikkoja pitää muiden osata viimeistellä ja ratkaista. Kotijoukkueen puolelta laajalla rintamalla erilaista onnistumista ja se poiki hyvän tuloksen. Vielä, kun parhaana palkittu Pantteri Karvonen hoiti uunin edustan miltei putipuhtaaksi, on paikka kasi-sakkiin valmiina. Nyt vaan odotellaan vesi kielellä tai hiki otalla, kuka mitenkin, mikä joukkue tulee vastaan. Siitä ilmoitellaan tällä sivustolla kun tilanne ratkeaa..