Merikoski - RSB
Sunnuntain ratoksi tahkottu 2. divarin kärkikamppailu päättyi oululaisten 5-4 voittoon. Numerot kertovat ottelun tasaisuuden hyvin. Heikolla jalalla tallustanut Merikoski sai paikoin hyydytettyä RSB jalkoja, ettei päästy kunnolla liikkumaan pallon kera.
RSB aloittikin vahvasti. Ensimmäinen maali näki päivänvalon, kun Kyllösen Miikka jakeli laitaan Karusaarelle. Pakki höntyili itsensä pihalle ja veskari laittoi istumaan niin olihan se helppo nostaa pallo maalin kattoon. Hetkeä myöhemmin koski tuli tasoihin. RSB siirtyi uudestaan johtoon hienon vaparikuvion siivittelemänä. Kosken puolustusteema "liimaa jalat lattiaan" ei toiminut, kun Miksu Vähäsarja otti pari askelta taskuun ja latoi Mustosen syötöstä pallon takakulmaan. 1-2 lukemissa mentiin ekalle tauolle.
Toisessa erässä Merikoski siirtyi parilla nopealla maalilla johtoon. Karkeat oman pään merkkausvirheet ja tilanne oli yhtäkkiä kääntynyt kotijoukkueen eduksi. Illan komein maali nähtiin, kun RSB nousi tasoihin 3-3. Iikori Kenttälä käänsi viivasta Mustosen lapaan, josta ykkösellä keskelle ja Vähäsarjan maanuoliainen nätisti veskarin taakse. Tasalukemissa mentiin toiselle erätauolle.
Kolmannessa erässä Koski siirtyi ylivoimalla maalin johtoon, parit syötöt ja veto etukulmasta sisään. RSB laittoin hyvin painetta isäntien maalille ja paikkoja sateli. Viimein päästiin tasoihinki maalinedussurvomisen jälkeen Vähäsarja tarjosi Karusaarelle pallon ja pallo takakulmaan. Ottelun ratkaiseva voittomaali lähti kevyellä leijalla puolen kentän tuntumasta, maalilla maski ja pallo häkkiin. 5-4 Merikosken voitto ja oululaiset jatkavat sarjan kärjessä.
Tämän jälkeen alkaa joulutauko ja kinkkureenit. Heti vuoden alusta pitää olla tikissä, kun matkataan 7.1 Ouluun UIFK:n vieraaksi.